(Bone Voyage 2013)
Oulun seudun tyylitelty melurock on pelastettu tyylikkäästi. Tähän kirkkaaseen ajatukseen päätyy kuunnellessaan Mushmouthed Talkin debyyttipitkäsoittoa. Trion soinnissa yhdistyvät mehukkaasti levy-yhtiökytköstä sen enempää ihmettelemättä 22-Pistepirkon ja Jolly Jumpersin kirpeä, arktinen rock ja lo-fi kehräys the Stoogesista muistuttavaan, herkullisesti ja rehevästi svengaavaan ja pelkistetysti runnovaan fuzz-pörinään.
Vokalisti-kitaristi Lauri Sukasen koruttomasti toteavassa artikuloinnissa voi havaita aavistuksen piirteitä ja yhteisiä melodialinjoja myös Joy Divisionia edeltäneen Warsaw:n aikaisen Ian Curtisin punkimman monologin kanssa, vaikkakaan miesten äänensävyt eivät olekaan samantyyppisiä keskenään. Yhtyeen kertosäkeiden sävel-linjat menevät puolestaan usein kovinkin läheltä Pistepirkkoja, mutta näin hyvällä maulla ja otteella toteutettuina ne saavat taakseen ihan uutta ilmaa ja potkua.
Näkökulmaa ja omaleimaisen tekemisen otetta yhtyeellä piisaa ihailtavasti. Albumin avaavat Catch Catch ja And I Feel Like ovat todella vahvoja ja purevia swing-pohjaisia roketteja, mitkä toimivat tasapainoisesti hyökkäämättä mitenkään erityisesti kuulijan silmille. Lou Reed-tyyliin keinahteleva It`s Over on autenttisine 70-luvun kaikuineen kuin aikakoneella tähän hetkeen asiakseen kuskattu, yhtyeen erinomaista tyylitajua henkivä kappale. Foggy Notion ja It`s Hard to Dance When You Feel the Blues edustavat itsepäisen ilmavasti rokkaavina menopaloina levyn suorempaa antia, mistä jälkimmäinen jää kuitenkin sävellyksenä albumikokonaisuudessa hieman keskinkertaisemmaksi ja turhankin pistepirkkomaiseksi vedoksi.
Vanhan Röyhkän & Nartun kaikuja ja tunnelmia herättelevä Light kutoo puolestaan askeettisen hypnoottista tunnelmaa hienosti, missä tosin pienenä miinuksena klenkkaa biisin laulusuorituksen taso, mikä ei yllä muiden kappaleiden tasolle vireen, puhtauden eikä artikulaation osalta. Harmi sinällään, koska biisi on sävellyksenä oikein hyvä. Love Is Hope jyrää taas puolestaan fuzz-rock-namiska pohjassa niin ikään komeasti, heleästi rahisevien marakassien kuorruttaessa vankan ja rupisen rytmipohjan varsin täyteläiseksi. Baywatch Babys ei pienoisesta standardinomaisuudestaan huolimatta jää sen kehnommaksi ralliksi tarttuvan ja potkivan surf-henkisen kertosäkeensä ansiosta. Levyn päättävä, takavasemmalta tajuntaan viekkaasti hiipivä Places in Movies toimii vaivihkaa suuruuteensa kasvaen ja nousee albumin kuuntelujen myötä yhdeksi albumin kohokohdaksi.
Oikein maukkaan ja rujosti viettelevän jännitteen varaan taidokkaasti rakennettu albumi on selkeästi enemmän kuin osiensa summa. Vaikka suurempia massoja yhtye ei pyrkisikään musiikillaan liikuttelemaan, Mushmouthed Talkin kaltaisia ja tasoisia yhtyeitä sekä Foggy Notionin tasoisia albumeja tarvitaan ehdottomasti lisää kun kotimaista vaihtoehtorockia viedään maailman markkinoille. Kerrassaan hienoa että kotimaasta löytyy tämän tasoisia, erittäin kehityskelpoisia ja jo lähtökohtaisesti näinkin tyylikkäitä yhtyeitä, mitkä ammentavat musiikkinsa terveistä ja elinvoimaisista juurista kuullostaen silti raikkaalta omalta itseltään.
4/5